Bileistä

Bileitä (ex-tanssi-iltoja/ex-diskoja :) ) järjestämme mahdollisuuksien mukaan porilaisissa ja toivottavasti jatkossa myös raumalaisissa ravintoloissa (vast.). Bilepäivät ja paikat löytyvät etusivun tapahtumakalenterista.

Tällä hetkellä tilanne yhteistyötahojen suhteen on välttävä, mutta toisinaan tulee myös aikoja jolloin sopivaa paikkaa ei kertakaikkiaan saada kohtuullisin ehdoin järjestymään ja tällöin bileitäkään ei siis ole. Toivomme, että jäsenemme ja muut asiakkaamme ottavat tämän huomioon palautteessaan. Edelleen, koska toimimme yhteistyössä anniskeluoikeudellisen ravintolan kanssa, on myös meidän bileissämme noudatettava samoja sääntöjä kuin missä tahansa ravintolassa. Ymmärrämme hyvin nuorten harmistumisen, mutta ikäraja bileisiin on K-18 emmekä sille mitään voi, kiitos valtiovallan alkoholipolitiikan. Tätä nuoremmat ovat kuitenkin tervetulleita osallistumaan muuhun toimintaamme. Vastaavasti myös valomerkin ajankohdan sanelee paikan anniskelulupa, vaikka mieluusti jatkaisimme itsekin bileitä vaikka aamuun asti.

Mitä bileissä sitten oikein tapahtuu?

Bileidemme tapahtumat eivät juurikaan poikkea siitä, mitä tavallisissa ravintoloissa tapahtuu: Ensin hankitaan pääsylippu ja sitten useimmat suuntaavat baaritiskille ostamaan kurkunkostuketta. Pyrimme siihen, että bilepaikalla on A-oikeudet. Useimmiten ihmiset kiertelevät ja katselevat menoa ja josko tuttavia olisi paikalla. Jotkut jäävät notkumaan baaritiskille ja arvioivat tilannetta, joku saattaa jopa ryhtyä juttusille peräti jonkun tuntemattoman kanssa. Illan mittaan myös tanssilattia vähitellen täyttyy kun menojalka alkaa entistä useammalla vipattaa DJ:n soittaman musiikin tahtiin.

Miksi joskus on hiljaista?

Lähes joka kerran jotkut ilmoittavat, etteivät aio jäädä "näin kuolleeseen paikkaan". Useimmiten kyse on kärsimättömyydestä ja suhteellisen aikaisesta kellonajasta; nykyään ihmiset saapuvat baareihin kovin myöhään, meidän tapauksessamme lisäksi jotkut hakevat vielä ensin rohkaisua muualta. Seutukunnan koko ja muut ominaispiirteet huomioon ottaen uskallamme väittää, että kyllä bileissämme käy merkittävästi porukkaa. Joskus tosin ajankohta saattaa olla epäonninen ja on hieman hiljaisempaa, mutta ei bileitä järjestettäisi jos ne jatkuvasti tuottaisivat huonosti. Tietenkin uudet asiakkaat ovat aina tervetulleita ja olisi hieno nähdä asiakasmäärässä roimaa kasvua, joten tuokaahan tuttunnekin mukana!

Missä on dark room?

Ei missään. Mekin, kuten muidenkin alueellisten setojen bileiden järjestäjät, todellakin olemme niin tavallisia ja tylsiä, että moista ei meiltä löydy. Ne toimet, jotka jotkut hoitavat darkkarissa, jäävät valitettavasti toimitettavaksi kotona. Niille, jotka välttämättä haluavat harjoittaa "toimintaa" muiden nähden, suosittelemme esimerkiksi eräitä ravintoloita ja saunaa Helsingissä. Bileissämme pätevät siis samat siveellisyyssäännöt kuin muissakin ravintoloissa. Kohtuulliset, tavanomaiset hellyydenosoitukset sukupuoliyhdistelmästä riippumatta ovat sallittuja, kunhan meno ei ylly liian vauhdikkaaksi. Henkilökuntaa ei kuitenkaan tarvitse tässä mielessä lähestyä, palveluammatti ei sentään kaikkea sisällä :)

Mutta kun en uskalla tulla, vaikka mieli tekisi...

Rohkeasti vain, kaikki ovat selvinneet bileistä hengissä! Satunnaisia kävijöitä on asiakkaissamme varsin paljon, joten voit olla varma, ettet ole ainoa joka on paikalla ensimmäistä tai korkeintaan toista kertaa. Jos oikein mahdottoman kauheasti pelottaa, niin kannattaa pyytää tukea ja turvaa yhdistyksemme sähköpostista (treffipalvelua emme kuitenkaan pyöritä). Varaudu siihen, että viestiin vastaaminen saattaa kestää useamman päivän.

Voiko heterokin tulla, vaikka vain katsomaan menoa?

Olemme avoinna myös heteroille, mitään homoustestejä ei tehdä ;) Tosin ei myöskään sovi pahastua, jos joku omaa sukupuolta edustava yrittää tehdä tuttavuutta. Häiriköiden on turha vaivautua; bileet ovat ensisijaisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä varten ja jos se ei jollekin sovi niin saa vaihtaa paikkaa joutuin.

Miksi pääsymaksu on niin kallis?

Valitettavasti tässä maassa ja maailmassa kaikki maksaa. Pääsymaksuilla pitää saada katettua DJ:n palkkion lisäksi joukko muita kuluja ja toivottavasti pystyä tukemaan myös muuta toimintaamme, josta tällaisia tuloja ei ole. Edes näiden nettisivujen pitäminen ei ole ilmaista, vaikka lukeminen onkin! Sitä paitsi, jäsenhintaista muutaman euron sisäänpääsyä kannattaa verrata pääsymaksullisiin ravintoloihin; mihin sillä hinnalla pääsisit. Meillä ei sitä paitsi peritä erikseen narikkamaksua, joka monesti on vielä pääsymaksun lisänä.

 

(Kiitokset sivun juttujen aiheista ja vastausten muotoilussa auttamisesta Jyväskylän SETAlle!)